Pala historiaa

Tässä se nyt on! Meidän huristin pesueen kiillotetuin jäsen. Tämä valio yksilö läpäisi eilen katsastuksen, joten JIPII! Ei tästä mitään autoblogia ole tulossa, mutta katsastuksen kunniaksi suotakoon hieman blogitilaa tälle yksilölle. Sitä paitsi tämäkin voidaan laskea värkkäilytaidonnäytteeksi parhaasta päästä. 

Kaikki alkoi mökkireissusta. Syksyllä 2011 lähdimme mökille traileri auton perässä. Ei meillä toki mökkiviemisiä ollut traileria täyttämään, mutta kotiintuomiset olivatkin sitten toinen juttu. Kaikki voivat vain kuvitella, mikä on ollut ilmeeni, kun sain tutustua tähän eräälle parkkipaikalle liki unohdettuun autokomistukseen. Päätä pyöritellen (saattoi ne silmätkin pyörähtää) napsin kuvia autoa muistuttavasta huristimesta miesväen suunnitellessa sen siirtoa tykötarpeineen trailerin kyytiin. Siinä oli härpäkkeitä kerrakseen, jotka kai suurimmaksi osaksi kuuluivat tähän yksilöön, ehkä, mahdollisesti, kenties, ei voi tietää... Aika lohduton näky se auto oli siinä syyssäässä. Että sinänsä ymmärrän kyllä pelastusvimman (tuo lause tulee vielä kostautumaan :b) Sammalta katolla, renkaat suunnilleen maan sisällä, haalistunut maali, ruostetta… Äh mitä mä sitä yritän kuvailla, kuvat kertokoon kaiken.

 Joo ei ihan heti uskoisi, että tuon voi oikeasti saada liikkeelle ilman, että joukko ihmisiä työntää sitä.

Olen aina ”välillä” päässyt ihmettelemään entisöintitöitä. Milloin on tutkittu vanhoja varaosaopuksia, etsitty osia netistä, uusittu vähän sitä ja tuota ja tuijoteltu räjäytyskuvia joka kantilta. Räjäytyskuva ei suinkaan tarkoita kuvaa, joka demonstroisi miltä huristin näyttäisi ilmaan jysäytettynä epäonnistuneen entisöintiyrityksen jälkeen. Siitä pitäisi selvitä miten esim. ”kaasari” (kuulemma) on tarkoitus saada koottua. Ne on oikeasti jännittävän näköisiä kuvia. Vähemmästäkin sitä iskee ”mikä toi on”-kyselykausi päälle. Tosin pikkuisen epätoivoiselta alkoi entisöinti urakka tuntua siinä vaiheessa, kun multa kysyttiin mielipidettä räjäytyskuvan perusteella, että kumminkos päin joku venkulan näköinen osa mahtaa kuulua… Tässä vaiheessa on varmaan jo käynyt kaikille selväksi, että mulla ei IHAN ole kaikki autotermit hallussa. Venkula, huristin ja härpäke tuskin löytyvät ammattisanastosta, mutta näin kotikäytössä toimivat vallan mainiosti yläkäsitteinä kaikelle kummalliselle… Mutta siitä huolimatta, että olen esittänyt mielipiteeni räjäytyskuvasta ja ollut ilmaamassa jarruja auto TOIMII. Ja siinä on kaikenlaisia jännittäviä ominaisuuksia J Jos auto hajoaa ja haluat kurkistaa konepellin alle, voit ripustaa sinne jopa työvalon. TYÖVALON! Mua se ei kyllä pelasta, mutta apuvoimia on luultavasti mukavampi odottaa paikalle valon kanssa kuin ilman. Ajovalot voi vaihtaa ilman, että suunnilleen koko auton keula pitää irrottaa. Vararengas on saatavissa autosta ulos ilman, että irrottelet kaikenmaailman mattoja ja kansia takakontin lattialta (tästä mullakin on kokemusta, valitettavasti). Nopeuttaa toimintaa kummasti. Joskus näitäkin on osattu siis suunnitella. Tosin en mä ihan heti olisi sillä mökille lähdössä. Mukiteline ja ilmastointi vievät vielä voiton. Mutta jotenkin musta tuntuu, että sekin päivä voi vielä tulla eteen, että mökkimatkaa tehdään autohistorian päällä körötellen ;) 

 Ja tältä se näyttää nyt…

Ja tässä on mun entisöinti urakka, keulamerkki (ennen ja jälkeen)

. Kukin tehköön siis taitojensa mukaan... Toiset kokoaa autoja, toiset pipertää merkkejä...

”Olen pomppivainen” esitteli itsensä Tee tupla II KERIEN (siis Nalle Puhin ystävä Tikru). Samaa naureskelin itsekin liki viikko sitten maanantaina, kun syksyn ensimmäistä kuntojumppaa oli kulunut 5min. Neulat, koukut ja langat saivat jäädä kotiin odottamaan, kun suuntasin syksyn liikuntaharrastuksen pariin. Olin pomppivainen silkasta innosta ja taustalla kuuluvasta musiikista. No, 15 min myöhemmin en ollut enää pomppivainen.. :b tein empiiristä tutkimusta siitä kumpi poksahtaa ensin ranteessa olevan sykemittarin näyttö vai mitattavana oleva sydän. 20min myöhemmin molemmat olivat ehjänä edelleen, mutta lihakset olivat muuttuneet tutisevaksi hyytelöksi. Ajattelin, että tästä puuttuu enää lihaskuntorutistus ja kuin ajatukseni lukeneena jumpan vetäjä ilmoitti hengästymättä, että on aika kaivaa vatsalihakset esiin. Öö, mitkä lihakset!? Ne, jotka olivat sulaneet jo edellisen 40min aikana, kiva. Siis silkalla sisulla loppuun asti. Kun 60min oli täynnä, tuli eteen seuraava haaste, kotiin pääseminen. Matkaa suunnilleen 1km ja parkkipaikalla odotti auto, mutta millä sinne autolle pääsee??? Onneksi olin todella tullut autolla enkä polkupyörällä, kuten piti. Sitä olisi saanut kuulla aina ja ikuisesti siitä lupaavasta jumppakauden alusta, jolloin jumppaaja ja polkupyörä on pitänyt pelastaa kotiin Smurffilla (olen ristinyt pakettiautomme Smurffiksi sinisen värin ja työmyyräluonteen vuoksi). Suihkun jälkeen se sitten iski, energiapiikki, joka syöksyi ulos taukoamattomana puhetulvana. Kanssa-asuja mietti selvästi miten pelastautua, ennen kuin hukkuu sanatulvaan. Yllättävää kyllä pölynimuri tarjosi pelastusköyden. Tosin se ei estänyt mua höpöttämästä vaikka pölynimuri ulvoi ja toinen viittoi, ettei kuule mitään. Lopulta kanavoin energian lattianpesuun. Puolessa välissä urakan loppuivat voimat, mutta sain kuin sainkin homman valmiiksi. Tulipa todistettua sekin, että ompeleminen, virkkaaminen ja neulominen eivät pidä lihaskuntoa yllä ellei lasketa väliä sormista ranteeseen…

Seuraava päivä valkeni yllättävän hyvissä olosuhteissa. Marttakerhon kokoontumisessakaan ei kolotusta ollut aistittavissa, kun mietittiin syksyn yhteiskokeiluja. Mutta se keskiviikko… Yön aikana joku oli mennyt ompelemaan kuminauhan toisen pään mun polviin ja toisen takaraivoon ja ihan liian kireälle. Jalkojen suoristaminen ilman irvistystä oli mahdoton tehtävä. Löysin kuulkaas uuden lihaksen. Se on tuossa edessä lonkan yläpuolella. Hirmu tarpeellinen, jos se on kipeä köpöttelet kuin 95v. ja vauhtikin on sama. Mietit jokaisen istumisen ja ylösnousemisen tarkkaan, sillä et halua aiheuttaa tarpeetonta huvia kanssaihmisille. Ja kuin kohtalon ivaa samana päivänä mun piti antaa esimiehelle työterveyden lähettämä todistus työterveystarkastuksen läpäisemisestä. No voin paljastaa, että jäi lappu antamatta… Olisi kuitenkin luullut sitä väärennökseksi mun liikehdintää katsoessa ja matka toiseen rakennukseen olisi tiennyt 200m ylimääräistä köpöttelyä. Ei kiitos.

Mutta itse asiaan nyt kun lihakset toimivat taas. Tosin huomenna romutetaan se illuusio jälleen… J

Marttakerho sai tosiaan syksyn ideat alustavasti kasattua ja tarvikevarastot saivat täydennystä parin kimppatilauksen myötä. Kaikenlaista mukavaa on tiedossa, kunhan aikataulut saadaan pelaamaan. Marttailu kerta meni itsellä lankojen päättelyssä. Kuvaa ei siitä ole luvassa vielä, on nimittäin menossa lahjaksi.

Viikolla testasin töissä edellisenä viikonloppuna ompelemaani trikoopaitaa. Toimii! J Kaava on uudesta OTTBRE lehdestä. Pieniä muutoksia uskaltauduin siihen tekemään. Nostin kaula-aukkoa ylemmäs. Ei se ihan venekaulus ole, mutta sinne päin. Hihoista tuli hieman lyhyemmät (sopivat tosin), kun tyylikkäästi meinasin leikata kaksi hihaa samalla kerralla, mutta se alimmainen taitos olikin sitten lyhyempi kaikesta mallailusta huolimatta. Napit lisäsin kauluksen koristeeksi ja kauluksen valkoinen kangas on toisesta trikoosta. Tämäkin mukavan pehmeä kangas löytyi palakankaiden joukosta ja samasta palasta riitti yöpaitaankin J Ne aiemmin metsästämäni ompelukoneen neulat muuten toimivat loistavasti. Todella siistiä jälkeä saa trikooneulalla tehtyä. Vähän kaksoisneula vaatii viel harjoittelua, mutta ei paha J

Taustalla näkyy toukokuussa maalattu puuvajan ovi 

Sieniä sateessa

Syyssateet toivat sienet pihaamme. Eräänä yönä tosin, joku oli pistellyt sienet poskeensa tai ainakin päättänyt murskata ne pieneksi silpuksi pitkin piennarta. Mutta ei hätää! Kuin tilauksesta syksyn Ihana-lehti tipahti postilaatikkoon ja sen vuoksi satusienet koristavat nyt pihaamme. Jos ohjetta olisi seurannut tarkasti, olisi sieniin pitänyt käyttää hienompaa betonia, mutta koska valuhommiin piti päästä NYT, HETI eikä myöhemmin, kelpasi hommaan raksavaiheesta jäänyt betonisäkin sisältö. Ensimmäiseen sienierään sain apua niin betonin kuin sauma-aineen sekoittamisessakin ja päädyin sitten itse vuorostani avustamaan jarrujen ilmaamisessa… Kaikkeen sitä mukaan pääseekin. Tätä operaatiota siivitti pikakurssi jarrujenilmaamisen teoriasta ja ammattikomennoista (mielenkiintoista… EN NARRAA! Mutta älkää vaan pitäkö mulle pistareita aiheesta J). 

Mutta nyt takaisin sieniin.  Luulin, että noiden mosaiikkipallukoiden löytäminen olisi helppoa. Muistelin, että kaupat ovat pullollaan vaikka minkälaisia lasipallukoita kynttiläkippojen täyttämistä varten. Mutta kuinka väärässä sitä voikaan olla. Harhailtuani yhden iltapäivän pitkin kaupunkia palasin kotiin ilman pallukan pallukkaa. Tiedättekö tänä syksynä ihmiset ilmeisesti täyttävät kipponsa hiekkaa muistuttavilta hippusilla. Ne eivät sieniviljelijälle kelpaa. Ei auttanut muu kuin etsiä nettikauppa, joka myy mosaiikkipaloja. Ja sellainen kuulkaa löytyi. Eikä ikinä uskoisi kuinka SUURI valikoima voi mosaiikkipaloja olla! Tilaus saapui muutamassa päivässä ja pääsin hommiin. Vähän sotkuista hommaa sauma-aineen laittaminen oli, mutta lopputulos palkitsee. Tänään kävin kiinnittämässä sienet pihalle pienen sateen siivittämänä. Sienien jalat ovat ontot ja maahan isketty rautatappi pitää sienet pystyssä tuulellakin. Taas huomattiin, että mitään ei pidä heittää pois… Rautatapit ovat nimittäin peräisin hajonneesta marjapensastuesta J

Nämä 4 päätyivät pihatienvarteen, koivun alle

Kaksi päätyi vanhan kuusen huomaan

Pientä piperrystä

Syyskausi voidaan julistaa nyt virallisesti avatuksi. Työporukan Marttakerho aloitti nimittäin jälleen kokoontumisensa pitkän kesätauon jälkeen. Ensimmäisen illan teemaksi näkyi muodostuneen virkkuukoukun kesytys. Toisinaan olemme päättäneet yhteisen aiheen illalle, kuten sytykeruusut tai huovutetut siivet, mutta pääsääntöisesti kokoonnumme ilman yhteistä teemaa, tällä kertaa tosin sattumalta kaikki väkersivät koukkujen kanssa. Toiset, miten se nyt menikään... työstivät suuria linjoja (suom. tekivät mattoja SUURELLA koukulla) ja toiset tekivät pientä piperrystä, kuten esim. tuo jämälangoista virkkaamani kukka. Lisää koristeita avainrinkulaan J Vaan eipä tuo olekaan ihan mikä tahansa kukka… Elokuun Suuri Käsityölehti kätki kansilehtien väliin mainion vinkin niille, jotka tuskailevat kärrykolikkojen kanssa. Itselläni ainakin on tapana auton lastaamisen jälkeen tiputtaa kärrykolikko ensimmäiseen ”vapaaseen” paikkaan, kuten kassinpohjalle, taskuun tai johonkin auton miljoonasta kolosta. Yritäpä taikoa se kolikko uudelleen käyttöön seuraavalla ostosreissulla… Onko joku oikeasti joskus onnistunut siinä?! No nyt on sekin ongelma ratkaistu, kun avainrenksussa paikka kärrypoletille. Kaksi samanlaista kukkaa vastakkain ja suuaukolla pienenpieni neppari. Lehden ohje oli siitä mukava, että tosiaan toimii muullakin langalla ja uloimpia kerroksia lisäämällä tai vähentämällä siitä saa juuri sopivan kokoisen J

Neulaa etsimässä

Kipaisin eilen Turkuun kangaskauppaan etsimään ompelukoneeseen uusia neuloja. Mulla oli ihan lappukin sitä varten… Lapusta vain ei ollut mitään hyötyä, kun harhauduin ihastelemaan kaupan kangasvalikoimaa. Lopulta kassalle päästyäni sylistäni löytyi 4 erilaista kangasta ja vinonauhaa. Tyytyväisyyttä hykerrellen kävelin liukuportaita kohden, kun eräs myyjistä ihasteli olkalaukkuani, jonka olin ommellut eräänä toukokuun lauantaina. On se varmasti ollut huvittavaa kanssa ihmisistä, kun olen virnistellyt hyväntuulisena itsekseni onnistuneen kangaskauppareissun jälkeen. Joku kankaat tunteva ammattilainen on huomannut olallani keikkuneen laukun ihmisvilinästä huolimatta J Ja sitten se iski… Siinä keskellä kauppatoria, vesisateessa tajusin, että ne pirskatin neulat, joita alun perin lähdin hakemaan, ovat edelleen siellä hyllyssä. Sinne katosi se virnistely! Kotimatkalla soitin kotiin ja pyysin varmistamaan lähimmän kangaskauppamme aukioloajat. Kävi ilmi, että mulla oli siinä vaiheessa 35min aikaa selvitä sinne, jotta saisin päivän varsinaiset ostokset mukaani. Lopulta olin kaupassa 5min ennen sulkemisaikaa, enkä suinkaan ollut ainut asiakas. Loppu hyvin, kaikki hyvin J

Ompelukoneen kesyttäminen on päässyt hyvään vauhtiin, kiitos laskosverhoprojektin. Kuvat ovat antaneet odottaa itseään, mutta tässä ne nyt ovat. Kaksi vielä puuttuu, mutta siitä huolimatta lasiverannalla voi nyt vaikka yöpyä, eikä auringonpaiste haittaa.

Ihan ongelmitta näiden verhojen materiaalin hankinta ei sujunut… En ommellut verhoihin valmiita mekanismeja (sellaisia on tarjolla mm. Eurokankaassa), vaan materiaalit on hankittu rautakaupasta. Odottelen edelleen, että joku keksisi perustaa kunnollisen nettirautakaupan tai naisille suunnatun rautakaupan. Nämä tavalliset kun tuntuvat olevan uhka niin asiakkaan kuin henkilökunnan mielenterveydelle… Verhoihin tarvittiin sälekaihdinten narua, silmukkaruuveja, prikkoja ja ruuvattavia koukkuja sekä pyörörimaa. Ihan perustarvikkeita, mutta… Ensinnäkin erehdyin kysymään narua väärältä infotiskiltä (valaisinosasto tietää vain oman osastonsa tavarat). Toiseksi sisustuspuolen kolmikko tiesi vain, että heiltä löytyy sälekaihtimien kääntömekanismeja (ei mielestäni ollut sama asia kuin NARU) ja että kaupunkiin on avattu uusi baari (olisin saanut ohjeet sinne), joka toki liittyy olennaisesti sälekaihdinnarun hankintaan… Kolmas fiasko tapahtui puutavarapuolella, kun heidän infostaan kysyin pyöröriman sijaintia ”No jos sä menit niiku tost välist ja sitä ei siin ollu, ni ei meil varmaan sit oo sitä.” Siis MITÄ? Eikä siinä suinkaan kaikki… Sellaista ohutta narua lopulta löytyi venetarvikkeiden joukosta. Olisin kelpuuttanut sen koeverhooni, mutta… Se naru oli kelassa ja kelan vierestä löytyi tolppaan kiinnitetyt sakset, joita sai käyttää vain venetarvikkeista vastaava myyjä. Arvatkaa löysinkö sitä myyjää!?  Lopulta pienrautapuolelta  löysin prikat ja koukut, mutta en silmukkaruuveja. ”Lievästi” ärsyyntyneenä kiitin kahta rautapuolenmyyjää (jotka seurasivat hiljaisina vieressä etsintääni) lähtiessäni kohti kassaa. Mielessäni manasin kenkävalintaani, sillä tähän poistumiseen olisi sopinut enemmän kuin hyvin kiukkuinen korkojen kopina. Mutta tässäkin tapauksessa loppu hyvin, kaikki hyvin. Sain tarvittavat materiaalit muualta ja verhot ovat nyt ikkunassa. Verhojen ohje löytyi muuten täältä. Mitat on helppo muuttaa itselle sopivaksi. Kiitos vain hyvästä ohjeesta J

Syksy tulee… Ainakin jos jotain voidaan päätellä siitä, että villalangat kutkuttavat ja odottavat puikoille pääsemistä. Kelit eivät ole olleet ihan suosiolliset neulomiseen viime päivinä (kuin kasvihuoneessa olisi), mutta onnistuin kuin onnistuinkin jo aloittamaan puikkojen ”kilistämisen”. Kuvan rannekeet ovat Novitan uusimmasta syksy 2013 lehdestä. Tosin siinä ohjeen mukainen ranneke oli tehty miesten käteen sopivaksi. Lisäsin rannekkeelle hieman pituutta ja tein vähän kapeammaksi. Lankana Isoveli ja puikot nro 5. Tulee nopeasti valmista :) 

Huhuu! 

Pöllö ehti viimein kuvattavaksi :) Sanoisin, että aika tuima kaveri… Kuten jo aikaisemmin kerroin, tämä pöllö on tehty sovella ja sävellä periaatteella. Idean pöllöilyyn sain Tuulia desingin sivuilta. Siellä on myynnissä tekemispaketteja tämän tapaisiin pöllöihin. Päätin kokeilla onnistuisinko ilman ohjetta saamaan jotain pöllömäistä aikaiseksi ja tuollainen siitä sitten tuli. Pöllö kätkee sisäänsä uusimmat lankaostokseni. Eipä kukaan ainakaan uskalla omin luvin mennä niitä sieltä ottamaan :D Materiaalina Kauhavan Kangasaitan mini ontelokude ja enempää en kerrokaan…