Voihan maali!

Tässä se nyt on! Viimein on viimeinenkin maalikerros kuivunut ja puusohva on saanut uuden kodin yläkerrastamme.

Harmi vain, että sohvasta ei tullut otettua ainuttakaan kuvaa ennen urakan alkua. Sohva päätyi meille tavallaan kaupanpäällisenä. Varsinainen ostos liittyi jotenkin autotallissa lymyilevään turkoosin Kuplan osaan. Harvemmin kai sitä tulee hankittua auton osia ja huonekaluja samalla kaupalla.

Puusohva oli alun perin lakkapintainen, mutta aika ja säilytyspaikka olivat saaneet lakan halkeilemaan ja sohvan pinnan tummumaan sieltä täältä. Hiomapölyä oli korvissa ja varmaan varpaan väleissäkin, kun hiomakone huristen yritin siistiä sohvan pintaa. Sohvan uudelleen lakkaaminen ei tullut kysymykseenkään, mutta muutama kierros maalia hoiti homman. Muutama kierros on yhtä kuin kaksi kierrosta pohjamaalia ja neljä kierrosta varsinaista kalustemaalia. Haastavin osuus tässä projektissa hiomisen ja maalipurkin avaamisen lisäksi oli sohvan pinnojen maalaaminen. Yllättävänkin hyvää jälkeä pensselillä kuitenkin sai aikaiseksi. Mutta MIKSI maalipurkkien kannet eivät voi aueta yhtään helpommin! Ei ole kiva hampaat irvessä ja ranteet mutkalla vääntää kantta auki joka armas kerta kun ryhtyy hommiin. Eihän siitä mitään tule, niinpä ulkoistin tämän vaiheen J  Jotain on pielessä, jos netissä on linkki tolkulla videoklippejä siitä miten maalipurkin muovireunuskannen saa auki… Missä ovat perinteiset korvakekannet (on kuulemma oikeasti sen niminen)!?

No purkkiongelmista huolimatta sohva on nyt valmis ja ensimmäinen koristetyynykin on jo löytänyt paikkansa. Vähän oikaisin. Tyyny on valmis mallia Ikea, mutta päällisen sentään ompelin itse. Kangas löytyi Eurokankaan palakankaiden joukosta. Ja tunnustan kangas oli jo hankittuna ennen maalausprojektin alkua J Aika vinkeä vai mitä J

Pala historiaa

Tässä se nyt on! Meidän huristin pesueen kiillotetuin jäsen. Tämä valio yksilö läpäisi eilen katsastuksen, joten JIPII! Ei tästä mitään autoblogia ole tulossa, mutta katsastuksen kunniaksi suotakoon hieman blogitilaa tälle yksilölle. Sitä paitsi tämäkin voidaan laskea värkkäilytaidonnäytteeksi parhaasta päästä. 

Kaikki alkoi mökkireissusta. Syksyllä 2011 lähdimme mökille traileri auton perässä. Ei meillä toki mökkiviemisiä ollut traileria täyttämään, mutta kotiintuomiset olivatkin sitten toinen juttu. Kaikki voivat vain kuvitella, mikä on ollut ilmeeni, kun sain tutustua tähän eräälle parkkipaikalle liki unohdettuun autokomistukseen. Päätä pyöritellen (saattoi ne silmätkin pyörähtää) napsin kuvia autoa muistuttavasta huristimesta miesväen suunnitellessa sen siirtoa tykötarpeineen trailerin kyytiin. Siinä oli härpäkkeitä kerrakseen, jotka kai suurimmaksi osaksi kuuluivat tähän yksilöön, ehkä, mahdollisesti, kenties, ei voi tietää... Aika lohduton näky se auto oli siinä syyssäässä. Että sinänsä ymmärrän kyllä pelastusvimman (tuo lause tulee vielä kostautumaan :b) Sammalta katolla, renkaat suunnilleen maan sisällä, haalistunut maali, ruostetta… Äh mitä mä sitä yritän kuvailla, kuvat kertokoon kaiken.

 Joo ei ihan heti uskoisi, että tuon voi oikeasti saada liikkeelle ilman, että joukko ihmisiä työntää sitä.

Olen aina ”välillä” päässyt ihmettelemään entisöintitöitä. Milloin on tutkittu vanhoja varaosaopuksia, etsitty osia netistä, uusittu vähän sitä ja tuota ja tuijoteltu räjäytyskuvia joka kantilta. Räjäytyskuva ei suinkaan tarkoita kuvaa, joka demonstroisi miltä huristin näyttäisi ilmaan jysäytettynä epäonnistuneen entisöintiyrityksen jälkeen. Siitä pitäisi selvitä miten esim. ”kaasari” (kuulemma) on tarkoitus saada koottua. Ne on oikeasti jännittävän näköisiä kuvia. Vähemmästäkin sitä iskee ”mikä toi on”-kyselykausi päälle. Tosin pikkuisen epätoivoiselta alkoi entisöinti urakka tuntua siinä vaiheessa, kun multa kysyttiin mielipidettä räjäytyskuvan perusteella, että kumminkos päin joku venkulan näköinen osa mahtaa kuulua… Tässä vaiheessa on varmaan jo käynyt kaikille selväksi, että mulla ei IHAN ole kaikki autotermit hallussa. Venkula, huristin ja härpäke tuskin löytyvät ammattisanastosta, mutta näin kotikäytössä toimivat vallan mainiosti yläkäsitteinä kaikelle kummalliselle… Mutta siitä huolimatta, että olen esittänyt mielipiteeni räjäytyskuvasta ja ollut ilmaamassa jarruja auto TOIMII. Ja siinä on kaikenlaisia jännittäviä ominaisuuksia J Jos auto hajoaa ja haluat kurkistaa konepellin alle, voit ripustaa sinne jopa työvalon. TYÖVALON! Mua se ei kyllä pelasta, mutta apuvoimia on luultavasti mukavampi odottaa paikalle valon kanssa kuin ilman. Ajovalot voi vaihtaa ilman, että suunnilleen koko auton keula pitää irrottaa. Vararengas on saatavissa autosta ulos ilman, että irrottelet kaikenmaailman mattoja ja kansia takakontin lattialta (tästä mullakin on kokemusta, valitettavasti). Nopeuttaa toimintaa kummasti. Joskus näitäkin on osattu siis suunnitella. Tosin en mä ihan heti olisi sillä mökille lähdössä. Mukiteline ja ilmastointi vievät vielä voiton. Mutta jotenkin musta tuntuu, että sekin päivä voi vielä tulla eteen, että mökkimatkaa tehdään autohistorian päällä körötellen ;) 

 Ja tältä se näyttää nyt…

Ja tässä on mun entisöinti urakka, keulamerkki (ennen ja jälkeen)

. Kukin tehköön siis taitojensa mukaan... Toiset kokoaa autoja, toiset pipertää merkkejä...