Simppelit neuletyöt ovat mainio mielen rauhoittaja. Sutjakasti sujuvan neuletyön kilisevät puikot tuntuvat vaivuttavan tilaan, jossa murheet ja kiire unohtuvat ainakin hetkeksi. Samaiset työt piristävät mieltä, kun tuntuu että ei saa mitään aikaiseksi.
Välillä on hyvä kuitenkin poistua mukavuusalueelta 😁 ja haastaa
omat taidot ja sitkeys. Neuletöiden hauskuus on, että haasteen voi valita itse.
Haluaako haastaa itsensä pienellä kirjoneuleella lapasessa, testata
pitkäjänteisyyttä villapaidan kanssa, kokeilla uutta neulepintaa tiskirättiin
tai palmikoita sukanvarteen. Kun haaste on selätetty, voittajafiilis on parhaimmillaan
suorastaan hykerryttävä ja tekisi mieli hyppiä ja pomppia tasajalkaa. Sen
kannattelemana voi joko tarttua seuraavaan isompaan haasteeseen tai palata
tasaamaan pulssia tuttujen ja turvallisten neuletöiden pariin.
Alla oleva huivi lukeutuu mielestäni simppelelihin
neuleisiin. Huivi on neulottu Novitan Kierre-langasta ainaoikein neuleena.
Lankakerä muistuttaa kakkua, joka kätkee sisäänsä ”liukuvärjättyvä” raitoja.
Huivi ohje oli langan vyötteessä. Aluksi silmukoita lisättiin joka 4. kerros,
kunnes oltiin huivin puolivälissä. Sen jälkeen silmukoita kavennettiin joka 4.
kerros. Sama ohje toimii myös muilla langoilla ja huivin pituus on neulojasta
kiinni. 😄
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti