torstai 10. joulukuuta 2015

10. PÄIVÄ

Odottavan aika on pitkä kuten sanotaan. Joulun lähestyessä odotus taitaa kyllä käydä ennemmän lasten kuin aikuisten hermoille. Mutta jos nyt niin on sattunut käymään, että et oikein keksi mitään tekemistä, niin... ei muuta kuin virkkaamaan puhelimen nappikuulokepiuha piiloon. Kuulostaa hullulta, mutta sillä tavoin piuha ei ole jatkuvasti solmussa ja löytyykin helpommin, kun muistaa käyttää vähän väriä virkkauksessa. Itselläni tuo ajatus pälkäti päähän keväällä jäätyäni töistä pois. Ohjeen löysin Lankavan nettisivuilta (täältä). Lankana käytin Novitan Kartano-lankaa. En malttanut virkatessa hirvittävästi taukoja pidellä, mikä tietysti kostautui. Jos aika oli ehtinyt tulla jo aikaisemmin pitkäksi, niin entistä pidemmäksi vain muuttui, kun parin päivän väkertäminen jälkeen totesin, että turvonneella ranteella ja peukalontyvellä on turha kuvitella tekevänsä minkään sorttisia käsitöitä vähään aikaan :b 

Virkkaukseen ovat jotkut syksyn pimeyden keskellä intoutuneet käyttämään heijastinlankaa. Ei hassumpi idea sekään, jos kuulokkeita tulee käytettyä vaikkapa lenkkeillessä.
    

2 kommenttia: