maanantai 27. tammikuuta 2014

Viimeksi mainitsin, että puikot ovat kilisseet vauhdilla. Lienee aika paljastaa, mitä onkaan tullut tehtyä J Etsin jokin aika sitten netistä erilaisia lapasohjeita ja kuinka ollakaan törmäsin ”Rae-lapasiin”. Lapsen selkäpuolella oleva kuvio syntyy langankiertojen avulla (linkistä löydät tarkemman ohjeen rae-kuvion tekoon). Aikas simppeliä sanoisin.


Harmaat lapaset on neulottu nro 3,5 puikoilla, 7-veljestä langalla, Novitan peruslapasen ohjeella. Lilat lapaset on neulottu samaisesta langasta ja samalla perusohjeella, mutta nro 4puikoilla. Hieman niihin tuli kokoeroa… 

Peruslapasten ohjeen mukaan puikolla on 11 silmukkaa, eli kämmenselkä tehdään 22:lla silmukalla. Raekuvio on puolestaan on 4:llä jaollinen. Jotta rae-kuvion saa lapasen kämmenselkään keskelle, tulee kuvio aloittaa puikon toisesta silmukasta ja päättää toisen puikon toiseksi viimeiseen silmukaan (= kuvioon on käytetty 20 silmukaan). Kolmannen puikon ensimmäinen ja neljännen puikon viimeinen silmukka neulotaan oikein.  Miten tää taas kuulostaa hankalammalta kuin oikeasti on!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti