Suunnilleen pari viikkoa sitten aloitin uudessa pestissä. Olen
nimittäin nykyään täti. Elämä on aika jännittävää, kun yhtenä päivänä
isosiskosta tulee täti ja pikkusiskosta äiti. Tiedä sitten kumman roolimuutos
on häkellyttävämpää… Suvun naisenergia vahvistui yhdellä pikkuneidillä ja sen
kunniaksi pakkasin pienen paketin uuden perheen iloksi.
Pakettiin tuli jotain pehmeää…
Tämä pikkupeitto oli kaiken puuhastelun alku. Pahaa
aavistamaton siskoni nimittäin toi kesällä muutaman vyyhdin lankaa, joille hänellä
ei ollut enää käyttöä. Siskon lähdettyä keksin, että niistä saisi oivan
vauvapeiton, tosin lanka ei ehkä ihan riittäisi. Vyötteitä vyyhdissä ei enää
ollut, mutta löysin kuin löysinkin verkkokaupasta pienen salapoliisityön
avittamana lisää kyseistä lankaa. Peiton kuvio on nimeltään ”isoäiti kulmassa”
(nimesin sen kyllä uudelleen ”täti kulmassa” –kuvioksi). Kuvion virkkaaminen
alkaa siis tuosta kulmassa olevasta erivärisestä osasta ja loppu tilkku
virkataan sen ympärille. Kirjasta 150 neulottua ja virkattua kuviota löytyy
ohje tilkkuun. Yhdistin tilkut virkkaamalla nurjalta puolelta. Yhdistämisen
jälkeen virkkasin vielä peiton reunan ympäri kiinteitä silmukoita.
Tämä seuraava on oikeastaan tilaustyö.
Sisko toivoi pikkuiselle unipussia, jonka saisin toteuttaa
oman visioni mukaan, ilman väri ja malli toiveita. Kaava on Suuri Käsityö-lehdestä 11-12/2010.
Tässä unipussissa saa pienet kädet sujautettua suojaan hihojen sisälle ja
helman saa nyörillä kiristettyä suppuun. Tämän tekeminen tuntui varsinaiselta
miniatyyrityöltä, varsinkin kun olin tätä ennen ommellut oman paitani, joka oli
kaikkea muuta kuin samaa kokoa. Vaikka ompelinkin pussin pienintä kaavaa
käyttäen, se on yllätys, yllätys vielä liian suuri pikkuneidille J No ainakin täti teki
kasvunvaraa…
Pikkuneidille sujahti pakettiin mukaan pari tuttinauhaa.
Nämä toivottavasti helpottavat myös vanhempien arkea. Tuttinauhatarvikkeisiin
törmäsin vahingossa etsiessäni päällystettäviä nappeja Nappikauppa Punahilkan
valikoimista. Nauhat ovat samasta paikasta. Pöllönauha on suosikkini ja sitä jäi onneksi myös varastoon...Tuttinauhanompelu on todella helppoa ja nopeaa. Nauha leikataan sopivan mittaiseksi. Nauhan päät kannattaa polttaa, jotta se ei pääse purkautumaan. Tuttirinkula ja kiinnitysklipsu vain ommellaan koneella kiinni ja VALMIS.
Onnittelut tätille ja uudelle äidille täältä Simpeleeltä!
VastaaPoista