Tämä on kuulkaas viimeinen päivitys ennen joulukuun alkamista. Sinänsä helppo luvata, kun kuukausi vaihtuu huomenna J

Huomenna saa avata joulukalenterin ensimmäisen luukun. Oma partiolaisilta ostettu kalenteri odottaa lipaston päällä. Mutta ei joulukalenterit suinkaan siihen lopu, Lankataikoja-joulukalenteri starttaa huomenna, samalla päivittyvät blogin sivut talviasuun (toivottavasti kaikki toimii kuten pitää). Luvassa on vanhoja (ja ehkä jokunen uusikin) jouluprojekteja viime vuosilta. Kaikkia uusia kun ei voi vielä paljastaa, jotta joulupaketteihinkin jää jotain yllättävää. Lankataikoja-joulukalenterista löytyy isompia ja pienempiä joulupuuhia, joista ainakin osan ehtii toteuttamaan vielä ennen joulua.

Mutta sitten marraskuun viimeisen päivityksen kimppuun… Tämä viikonloppu alkoi extreme toiminnalla. Perjantaina istua tönötin paatissa kohti Tallinnaa. Ja siis todellakin tönötin. Laivamatkustaminen ei ihan ole mun juttu. On kaikenlaista keinumista ja keikkumista, epäselviä kuulutuksia ja vielä epäselvempiä kanssa ihmisiä lastattuna purkkiin, joka toivottavasti kelluu perille asti. Tähän ratkiriemukkaalta kuulostavaan matkaan suostuin kahdesta syystä 1) Tallinnan joulumarkkinat 2) laivamatka vain 2h. Perjantain osalta matkustaminen menikin yllättävän hyvin, mitä nyt mikää ei pysynyt hyppysissä eivätkä tutisevat jalat suinkaan parantaneet tilannetta. Tänään sitten paluumatkalla keikuttiin perjantainkin edestä, kiva... tosi kiva…

Joulutorin ja Vanhan kaupungin lisäksi poikkesimme Karnaluksissa. Tämä tieto luultavasti aiheuttaa suurta huvia joissakin lukijoissa. Karnaluks on käsityötarvikkeiden tukkuliike. Kun ensin löytää paikan, jota ei vielä rappukäytävässäkään usko oikeaksi ja pääsee liikkeen ovesta sisään, on kaksi mahdollisuutta… Sitä joko sekoaa täydellisesti kaikista niistä mahdollisuuksista, joita tavarapaljous pitää sisällään, tai päinvastoin sitä lamaantuu täysin eikä tiedä mitä tekisi tai katsoisi. Sitten on näemmä niitä, joille tapahtuu molemmat. Mulla iski ykkösvaihtoehto ensin ja jo kahden minuutin jälkeen olin valmis luovuttamaan ja siirryin vaihtoehtoon kaksi. Tukkuliike on todella nimensä veroinen. Tarjolla on lankaa jos minkälaista, vetoketjuja kaikissa sateenkaaren väreissä, puikkoja ja koukkuja ruusupuusta, bambusta, metallista ja muovista valolla ja ilman, nauhoja hyllymetreittäin… MUTTA kaikki on vinksin vonksin tai ainakin heikun keikun. Sitä huomasi jossain vaiheessa miettivänsä, miten hyllyt ovat kiinnitetty. Sillä jos tunkisin itseni kahden valtavan hyllyrivistön väliin ja hylly sattuisi horjahtamaan, peittyisin nauhavyöryn alle eikä minua löydettäisi sieltä IKINÄ! Pari löytöä onnistuin kaikesta huolimatta tekemään. Löysin nimittäin liitukynän, joka toimii lyijytäytekynän tavoin. Kotikonnuilta sitä on ollut lievästi sanottuna vaikea löytää ja erään nettikaupan sivuillakin sen hinta liikkui parissa kympissä. Karnaluksista löysin vastaavan hintaa 6e. Saas nähdä toimiiko.

Oli mulla tälle marraskuun viimeiselle päivitykselle käsityökin varattuna J

Tämän neuletakin ohje löytyy täältä sanoin käytetty lanka. Ohje oli sinänsä helppo. Neuletakki on tehty kokonaan ainaoikein neuleella ja suurilla puikoilla. Neuletakki neulotaan sivusuunnassa ja se muodostuu yhdestä suorakaiteen muotoisesta osasta. Hihoissa on muutama kavennus ja hihasauma ommellaan käsin kiinni. Koska koipeliinini eivät ole turhan pitkät, neuletakki ulottuu pisimmillään pohkeen tienoille. Hieman kapeamman suorakaiteen olisin siis voinut tehdä, jos olisin hoksannut sen jo aloitusvaiheessa. Kun neulominen ja hihasauma on saatu valmiiksi, pitää neuletakki höyryttää, jolloin se asettuu paremmin muotoonsa. Höyryttämiseen käy silitysraudan höyry (kannattaa pitää rauta kuitenkin neuleen yläpuolella ilman, että se koskettaa itse työtä).

Siilin viemää, osa 2

Syksy näyttää vain jatkuvan ja jatkuvan ja jatkuvan ja jatkuvan ja jatkuvan.... Ei auttanut, vaikka julistin jo glögikauden avatuksi L Voi surku ja surkeus. Toisaalta hyvä syy vetäytyä sohvan nurkalle heilumaan puikkojen tai neulojen kanssa, mutta kiva olisi joskus ulkonakin olla, kastumatta…

Synkkää loppusyksyä sentään piristi retki Tampereen kädentaitomessuille. Meitä pakkautui aamulla aikaisin 12 enempi tai vähempi pirteää naisihmistä työpaikan parkkipaikalta pikkubussiin ja vaelsi viitisen tuntia kädentaitotaivaassa. Nähtävää oli useammassa hallissa ja edelleenkään en siihen viimeiseen ehtinyt. Porukkamme hajaantui pienemmissa porukoissa väenpaljouden sekaa ja löysi viisi tuntia myöhemmin tiensä bussille väsyneenä ja monta ideaa mukanaan. Hyvä reissu, vaikka päivä siinä meni.

Jokainen voi ihan itse kuvitella miten siinä käy, kun mut tuollaiseen paikkaan päästää. Onneksi porukasta löytyi virallinen ostosvalvoja. Hyvällä perustelulla heltisi ostolupa ja jos aukotonta perustelua ei ollut siihen hätään tarjolla, piti ottaa hämäyskeinot käyttöön. Siinä kun toinen hipeltää lankoja tms. toinen vähin äänin hiipi kassalle ja hups taas oli yksi pikku pussi kädessä J Hämääminen käy helpommaksi ainakin silloin kuin porukassa liikkuu 3 ihmistä. Siis mitenkään vilunkiin rohkaisematta J Ja puolustukseksi todettakoon, että se n.10 kg kudesäkki EI ollut mun. Mä vaan hain sen!

Messujen jälkeisenä päivänä osallistuin kansalaisopiston käsityökurssille, josta ei nyt sen enempää tuntomerkkejä ole luvassa. Nimittäin otin vastaan etätyön Joulupukinpajalta ja siihen liittyy erinäisiä vaitiolovelvollisuuksia. Valitan…

Mutta nyt siihen varsinaiseen aiheeseen… Siilin viemää tarinat jatkuvat nyt 2 osalla.

Sitä ei koskaan varmuudella tiedä, mitä löytää erilaisia hakusanoja kirjoittaessaan. Taannoin selailin verkossa toimivia kangaskauppoja lähinnä siksi, että paikallinen on koluttu jo moneen kertaan ja ketju kun on kyseessä, eipä sen valikoimatkaan aina erityisesti yllätä. Ihan hauskoja kankaita löytyikin. Retroja ja vähemmän retroja. Sitten keksin laittaa hauksi ”siilikangas” ja mitä löysinkään! Joukon peräkkäin jonossa vilistäviä piikkipalloja pitkine kuonoineen. Kuka tuollaista voi vastustaa!

Harkittuani asiaa yön yli rohkaistuin tilaamaan siilejä postitse. Tähän saattoi vaikuttaa se, että siilit vaelsivat jo unissakin.

Syysloman jälkeen pehmeä paketti löysi tiensä postilaatikkoon. Piti malttaa vielä pestä kangas ja etsiä sopiva kaava. Joka tyypin kaavakirjasta sen sitten löysin.

Tein paidasta hieman ohjetta pidemmän. Olisi saanut olla ehkä vieläkin pidempi ja hihat saivat myös lisää mittaa. Ihan ongelmitta paidan kokoaminen ei sujunut. Onnistuin nimittäin ennen pääntien huolittelua sekoittamaan etu- ja takakappaleen. Ei siinä muuten, mutta nauha pääntielle tulisi saada alkamaan oikeasta kohdasta, jotta sen sauma ei ole edessä. Tuskailin ja kieputin, mutta ei siitä selvää saanut. Päätin ottaa riskin. No jätän nyt kertomatta, miten kävi, valmistui sentään 

Siilin viemää, osa 1

Syksy ja siilit kuuluvat erottamattomasti yhteen. Harmi vain, että siilejä ei ole meillä päin pahemmin näkynyt. Muutama viikko sitten vietimme mökillä pidennetyn viikonlopun syysloman puitteissa. Enpä olekaan tainnut viettää aikaisemmin syyslomaa lumihiutaleiden viilettäessä pyrymuodostelmassa ikkunan ohi. Ennen mökille lähtöä tuumailin, että minkä sorttista puuhaa sitä mukaan pakkaisi. Myllätessäni lankakätköjä löysin ruskeaa ”pörrölankaa”, josta parivuotta sitten tein itselleni siililapaset. Lankalöytöäni ihmetellessäni muistin, että jossain pitäisi olla ohje siilimaskottiin. Ja kerrankin se ”jossain” löytyi vaivattomasti kansiosta siististi muovitaskuun talletettuna. Eli jos siili ei tule meille, pitää tehdä oma siili.

Ja tässä tämä hengenheimolaiseni on.

Nimi: Siilu

Suku: Kuuluu sukkasiilien sukuun

Elinympäristö: Lämmittelee mielellään puhtaiden villasukkien varressa. Viihtyy pehmeillä sohvatyynyillä. Eksyy tutkimusmatkoillaan kummallisiin pieniin koloihin. Rauhallisessa ympäristössä voit kuulla sen tuhinan.

Erityispiirre: Suhtautuu arastellen vieraisiin (lähesty siis varoen), mutta tuttujen seurassa saattaa riehaantua. Saa nenänsä ruttuun ja syötyään paljon se pullistuu palloksi. Muutoin se muistuttaa erehdyttävästi Bliv-saippuapulloa.

Sohvalta Siilun yleensä löytää, mutta joskus se kätkeytyy tyynyjen ja peittojen väliin omaan rauhaansa. Kerran löysin sen sohvan alta lymyilemästä, vaikka voin vannoa, että se oli aamulla töihin lähtiessäni torkkupeitokolossaan. No kukapa sitä toisaalta koko päivän samassa paikassa viihtyisi.

Nyt jos joku haluaa ryhtyä sukkasiilien kasvattajaksi, tiedossa on hyviä ja huonoja uutisia... Siiliin on olemassa ohje vanhassa Suuri Käsityölehdessä, MUTTA kopiostani ei käynyt ilmi, minkä vuoden lehti on kyseessä. Siilin maha on tehty 7veljestä langasta, mutta selkä osa on neulottu suoraan pörrölangasta (ohjeessa piikit olisi pitänyt solmia erikseen) ja pörrölangan vyöte on paikassa nimeltä hukka... Eli sukulaisissa pitää soveltaa lankamerkin suhteen.

Lisää naisenergiaa

Suunnilleen pari viikkoa sitten aloitin uudessa pestissä. Olen nimittäin nykyään täti. Elämä on aika jännittävää, kun yhtenä päivänä isosiskosta tulee täti ja pikkusiskosta äiti. Tiedä sitten kumman roolimuutos on häkellyttävämpää… Suvun naisenergia vahvistui yhdellä pikkuneidillä ja sen kunniaksi pakkasin pienen paketin uuden perheen iloksi.

Pakettiin tuli jotain pehmeää…

Tämä pikkupeitto oli kaiken puuhastelun alku. Pahaa aavistamaton siskoni nimittäin toi kesällä muutaman vyyhdin lankaa, joille hänellä ei ollut enää käyttöä. Siskon lähdettyä keksin, että niistä saisi oivan vauvapeiton, tosin lanka ei ehkä ihan riittäisi. Vyötteitä vyyhdissä ei enää ollut, mutta löysin kuin löysinkin verkkokaupasta pienen salapoliisityön avittamana lisää kyseistä lankaa. Peiton kuvio on nimeltään ”isoäiti kulmassa” (nimesin sen kyllä uudelleen ”täti kulmassa” –kuvioksi). Kuvion virkkaaminen alkaa siis tuosta kulmassa olevasta erivärisestä osasta ja loppu tilkku virkataan sen ympärille. Kirjasta 150 neulottua ja virkattua kuviota löytyy ohje tilkkuun. Yhdistin tilkut virkkaamalla nurjalta puolelta. Yhdistämisen jälkeen virkkasin vielä peiton reunan ympäri kiinteitä silmukoita.

Tämä seuraava on oikeastaan tilaustyö. 

Sisko toivoi pikkuiselle unipussia, jonka saisin toteuttaa oman visioni mukaan, ilman väri ja malli toiveita.  Kaava on Suuri Käsityö-lehdestä 11-12/2010. Tässä unipussissa saa pienet kädet sujautettua suojaan hihojen sisälle ja helman saa nyörillä kiristettyä suppuun. Tämän tekeminen tuntui varsinaiselta miniatyyrityöltä, varsinkin kun olin tätä ennen ommellut oman paitani, joka oli kaikkea muuta kuin samaa kokoa. Vaikka ompelinkin pussin pienintä kaavaa käyttäen, se on yllätys, yllätys vielä liian suuri pikkuneidille J No ainakin täti teki kasvunvaraa… 

Pikkuneidille sujahti pakettiin mukaan pari tuttinauhaa. Nämä toivottavasti helpottavat myös vanhempien arkea. Tuttinauhatarvikkeisiin törmäsin vahingossa etsiessäni päällystettäviä nappeja Nappikauppa Punahilkan valikoimista.  Nauhat ovat samasta paikasta.  Pöllönauha on suosikkini ja sitä jäi onneksi myös varastoon...Tuttinauhanompelu on todella helppoa ja nopeaa. Nauha leikataan sopivan mittaiseksi. Nauhan päät kannattaa polttaa, jotta se ei pääse purkautumaan. Tuttirinkula ja kiinnitysklipsu vain ommellaan koneella kiinni ja VALMIS.