Ei pöllömpää

Syksy tuli niin nopeasti, että puuttuu vain lööppi ”Syksy yllätti autoilijat”. Yleensä se on kai talvi, mikä yllättäen tulee joka vuosi. Mutta kyllä se ensimmäinen pakkasaamu tänä syksynä tuli salakavalasti. Sitä yrittää lasinpyyhkijällä saada huurun pois ikkunasta, mutta se mitään huurua ollut, vaan JÄÄTÄ! No enpä unohtanut lapasia seuraavana aamuna... Siis ei se jää lapasilla lähde, mutta eipä sormet jäädy siinä kraapiessa, kun on näppien lämmityksestä muistanut huolehtia.

Syksyssä on se hyvä puoli, että voi luvan kanssa hipsiä villasukissa aamusta iltaan. Saa sytytellä hellaan ja kynttilöihin tulet ja voi kaivaa villalangat kätköistä esille ja antaa vallan neulomisvimmalle, jota jotkut kutsuvat neuloosiksi. Tunnen jo kuinka oireet alkavat voimistua!

Blogi on ollut pari viikkoa päivittämättä. Jouten en sentään ole ollut, mutta kuvien ottaminen on tohinassa jäänyt. Viime viikonloppuna päätin laittaa kesäkassin odottamaan uutta kesää. Kirjastoretkellä mukaani jäänyt Taikalehti tältä vuodelta nimittäin tarjosi idean syksykassia varten. Mutta koska se oli vasta ideana ja ohjeena lehdessä, piti ryhtyä hommiin. Nauhavarasto tuli täydennettyä siinä samalla ja kirppikseltä löydetyt käyttämättömät vetoketjut pääsivät käyttöön. Tovi meni kaavoja jäljentäessä ja kankaita leikatessa. Kangasvarastosta piti penkoa erilaisia yhteensopivia kankaita ja kaksipuolista liimakangasta. Nappipurkkien aarteet piti koluta läpi. Silitysrauta paahtoi kuumana ja ompelukone surisi. Moooonta välivaihetta ennen kuin näytti siltä miltä piti. Mutta oli se sen arvoista. Vai mitä sanotte?

HUHUU!

Tuota kaveria kun katselee, niin paljon syksy paina. Sillä saattaa itsensä lisäksi ilahduttaa myös muita. Viikon aikana tuli kohdattu aika monta huvittunutta katsetta...

Beige nauha pilkuilla kätkee taakseen vetoketjullisen taskun. Pöllön siipien suojaan voi siis huoletta tallettaa aarteita. Yläreunassa ei ole vetoketjua, mutta magneettilukko pitää kassin kiinni, mikäli se ei ole tupaten täynnä. Sisäpuolella on tasku kännykälle ja parille kynälle sekä pieni vetoketjutasku. Hankalin osuus tässä kaverissa oli nauhojen kiinnittäminen taskun päälle, jotta vetoketju jäisi piiloon sekä silmät. Sitä voi oikeasti leikata 8 nauhaa ja unohtaa sitten laittaa ne paikoilleen. Ensimmäisistä silmistä unohtuivat siis tyylikkäät räpsyripset. No toisiin muistin sitten jo nekin laittaa. 

Viikon testailun jälkeen voin ilokseni todeta, että toimii ja kestää J

Ja näyttää hauskalta työmatkoilla etupenkillä tönöttäessään J

Vapaa konekirjonta

Kiinnostuneille tiedoksi, että Lada toimi ainakin sunnuntaikahville ja takaisin maisemareittiä pitkin J

Mutta nyt se korjausliike ja äkkiä, ennen kuin tämä todella muuttuu huristinblogiksi!

Edellisviikolla vierailin kirjastossa tarkoituksena etsiä pari käsityölehteä kaavoineen. Jotenkin siinä kuitenkin kävi taas niin, että harhauduin matkalla käsityökirjojen pariin. Käytävä käsityölehtien luo on kerrassaan petollinen. Kuin kiusallaan siihen on laitettu käsityökirjoja koko matkalle. Voi tietysti olla, että kirjojen sijoittelu liittyy jotenkin siihen, että kädentaidot on kirjastossa keskitetty samaan kolkkaa.. No, mutta tarvitsemiani lehtiä ei ollut, mutta pari kirjaan jäi tassuun kiinni. Tiedä sitten niin niiden tarpeellisuudesta…

Toinen opuksista ”Kahvipussin uusi elämä” aiheuttaa nyt sen, että kotona pitää varmaan ryhtyä juomaan eri kahvia, ihan vaan että saa oikean värisiä raaka-aineita. Pikku mutka siinä kuitenkin piilee, sellainen pieni, mutta perustavanlaatuinen ongelma… Mä en edes juo kahvia! Tämä siis tarkoittaa, että JONKUN MUUN pitäisi vaihtaa kahvimerkkiä. :D Ehdotusta seurasi karusellimainen silmien pyörittäminen, joka voitaneen vapaasti suomennettuna tulkita ”Älä unta näe” pyöräytykseksi. Pitänee siis kartoittaa muut kahvinlitkijät ja kirppisten yllättävän hyvä kahvipussivalikoima.

Toinen opus ”Ompelukone laulaa. Uusi kivoja ideoita vapaaseen konekirjontaan” puolestaan saattaa aiheuttaa kiputiloja sormissa ja hyvässä lykyssä olen onnistunut tikkaamaan haavan kiinni ennen kuin lääkäri ehditään saamaan hätiin. Lääkärin tehtäväksi sitten jää tikkien irrottaminen keskeneräisestä projektista, joka sattuu jäämään tikkien ja sormen väliin. Nimittäin vapaan konekirjonnan idea on, että ompelukoneesta poistetaan paininjalka ja neula saa suhteellisen vapaasti pomppia kankaalla. Piston pituus ja suunta riippuu siitä miten kangasta liikutat. Gurut suosittelevat käyttämään ompelukehystä, jotta kankaan liikuttaminen olisi helpompaa ja turvallisempaa. No sellainen ompelukehys oli viime viikonloppuna paikassa nimeltä hukka, joten päätin kokeilla ilman. Niille jotka nyt pidättelevät hengitystään tietäen mun tapaturmatilaston tiedoksi, että kirjoitan tätä käyttäen kaikkia 10 sormea. Eli ei hätää. Kokeilun tuloksena syntyi neulavihko ja no myönnetään pari pistoa sormeen, mutta ne olivat lähinnä sellaisia reunahipaisuja… Oikeesti!

Käytin neulavihkon kanteen farkkukangasta vanhoista farkuista ja pinkki on kangaskaupan jämäpala vuodelta yks ja kaks. Vihkon sivut ovat huopaa ja rispaantumatonta villakangasta, jäämiä muista projekteita nekin. Lankarullan ja neulan kaava on edellä mainitusta kirjasta. Lisäksi tarvittiin liimakangasta, jossa liimapinta on molemmilla puolilla. Siten ommeltavat kuviot pysyvät paikoillaan ommeltaessa.

Ompeluvaiheet menivät seuraavasti

Silitin kuviot kiinni farkkukankaaseen.

1) ompelin kuviot kiinni farkkukankaaseen.

2) ompelin farkkukankaan ja taustakankaan kiinni toisiinsa oikeat puolet vastakkain.

3) leikkasin taitteelle kääntöaukon.

4) käänsin kankaat oikein päin ja tikkasin kääntöaukon kiinni.

5) tikkasin reunan ympäri oikealta puolelta.

6) leikkasin sivut ja ompelin ne kaikki yhtä aikaa taitteelta kiinni.

7) VALMIS

Vapaa konekirjonta sopii erityisesti niille, jotka yrittävät epätoivoisesti saada kaikki tikkaukset suoraan. Tässä oivaa siedätyshoitoaJ  Ilman paininjalkaa tikkiä on mahdoton saada suoraan. Sopii tämä niillekin, joille suora ja tasainen jälki on painajainen. …Samasta syystä.

Pala historiaa

Tässä se nyt on! Meidän huristin pesueen kiillotetuin jäsen. Tämä valio yksilö läpäisi eilen katsastuksen, joten JIPII! Ei tästä mitään autoblogia ole tulossa, mutta katsastuksen kunniaksi suotakoon hieman blogitilaa tälle yksilölle. Sitä paitsi tämäkin voidaan laskea värkkäilytaidonnäytteeksi parhaasta päästä. 

Kaikki alkoi mökkireissusta. Syksyllä 2011 lähdimme mökille traileri auton perässä. Ei meillä toki mökkiviemisiä ollut traileria täyttämään, mutta kotiintuomiset olivatkin sitten toinen juttu. Kaikki voivat vain kuvitella, mikä on ollut ilmeeni, kun sain tutustua tähän eräälle parkkipaikalle liki unohdettuun autokomistukseen. Päätä pyöritellen (saattoi ne silmätkin pyörähtää) napsin kuvia autoa muistuttavasta huristimesta miesväen suunnitellessa sen siirtoa tykötarpeineen trailerin kyytiin. Siinä oli härpäkkeitä kerrakseen, jotka kai suurimmaksi osaksi kuuluivat tähän yksilöön, ehkä, mahdollisesti, kenties, ei voi tietää... Aika lohduton näky se auto oli siinä syyssäässä. Että sinänsä ymmärrän kyllä pelastusvimman (tuo lause tulee vielä kostautumaan :b) Sammalta katolla, renkaat suunnilleen maan sisällä, haalistunut maali, ruostetta… Äh mitä mä sitä yritän kuvailla, kuvat kertokoon kaiken.

 Joo ei ihan heti uskoisi, että tuon voi oikeasti saada liikkeelle ilman, että joukko ihmisiä työntää sitä.

Olen aina ”välillä” päässyt ihmettelemään entisöintitöitä. Milloin on tutkittu vanhoja varaosaopuksia, etsitty osia netistä, uusittu vähän sitä ja tuota ja tuijoteltu räjäytyskuvia joka kantilta. Räjäytyskuva ei suinkaan tarkoita kuvaa, joka demonstroisi miltä huristin näyttäisi ilmaan jysäytettynä epäonnistuneen entisöintiyrityksen jälkeen. Siitä pitäisi selvitä miten esim. ”kaasari” (kuulemma) on tarkoitus saada koottua. Ne on oikeasti jännittävän näköisiä kuvia. Vähemmästäkin sitä iskee ”mikä toi on”-kyselykausi päälle. Tosin pikkuisen epätoivoiselta alkoi entisöinti urakka tuntua siinä vaiheessa, kun multa kysyttiin mielipidettä räjäytyskuvan perusteella, että kumminkos päin joku venkulan näköinen osa mahtaa kuulua… Tässä vaiheessa on varmaan jo käynyt kaikille selväksi, että mulla ei IHAN ole kaikki autotermit hallussa. Venkula, huristin ja härpäke tuskin löytyvät ammattisanastosta, mutta näin kotikäytössä toimivat vallan mainiosti yläkäsitteinä kaikelle kummalliselle… Mutta siitä huolimatta, että olen esittänyt mielipiteeni räjäytyskuvasta ja ollut ilmaamassa jarruja auto TOIMII. Ja siinä on kaikenlaisia jännittäviä ominaisuuksia J Jos auto hajoaa ja haluat kurkistaa konepellin alle, voit ripustaa sinne jopa työvalon. TYÖVALON! Mua se ei kyllä pelasta, mutta apuvoimia on luultavasti mukavampi odottaa paikalle valon kanssa kuin ilman. Ajovalot voi vaihtaa ilman, että suunnilleen koko auton keula pitää irrottaa. Vararengas on saatavissa autosta ulos ilman, että irrottelet kaikenmaailman mattoja ja kansia takakontin lattialta (tästä mullakin on kokemusta, valitettavasti). Nopeuttaa toimintaa kummasti. Joskus näitäkin on osattu siis suunnitella. Tosin en mä ihan heti olisi sillä mökille lähdössä. Mukiteline ja ilmastointi vievät vielä voiton. Mutta jotenkin musta tuntuu, että sekin päivä voi vielä tulla eteen, että mökkimatkaa tehdään autohistorian päällä körötellen ;) 

 Ja tältä se näyttää nyt…

Ja tässä on mun entisöinti urakka, keulamerkki (ennen ja jälkeen)

. Kukin tehköön siis taitojensa mukaan... Toiset kokoaa autoja, toiset pipertää merkkejä...

”Olen pomppivainen” esitteli itsensä Tee tupla II KERIEN (siis Nalle Puhin ystävä Tikru). Samaa naureskelin itsekin liki viikko sitten maanantaina, kun syksyn ensimmäistä kuntojumppaa oli kulunut 5min. Neulat, koukut ja langat saivat jäädä kotiin odottamaan, kun suuntasin syksyn liikuntaharrastuksen pariin. Olin pomppivainen silkasta innosta ja taustalla kuuluvasta musiikista. No, 15 min myöhemmin en ollut enää pomppivainen.. :b tein empiiristä tutkimusta siitä kumpi poksahtaa ensin ranteessa olevan sykemittarin näyttö vai mitattavana oleva sydän. 20min myöhemmin molemmat olivat ehjänä edelleen, mutta lihakset olivat muuttuneet tutisevaksi hyytelöksi. Ajattelin, että tästä puuttuu enää lihaskuntorutistus ja kuin ajatukseni lukeneena jumpan vetäjä ilmoitti hengästymättä, että on aika kaivaa vatsalihakset esiin. Öö, mitkä lihakset!? Ne, jotka olivat sulaneet jo edellisen 40min aikana, kiva. Siis silkalla sisulla loppuun asti. Kun 60min oli täynnä, tuli eteen seuraava haaste, kotiin pääseminen. Matkaa suunnilleen 1km ja parkkipaikalla odotti auto, mutta millä sinne autolle pääsee??? Onneksi olin todella tullut autolla enkä polkupyörällä, kuten piti. Sitä olisi saanut kuulla aina ja ikuisesti siitä lupaavasta jumppakauden alusta, jolloin jumppaaja ja polkupyörä on pitänyt pelastaa kotiin Smurffilla (olen ristinyt pakettiautomme Smurffiksi sinisen värin ja työmyyräluonteen vuoksi). Suihkun jälkeen se sitten iski, energiapiikki, joka syöksyi ulos taukoamattomana puhetulvana. Kanssa-asuja mietti selvästi miten pelastautua, ennen kuin hukkuu sanatulvaan. Yllättävää kyllä pölynimuri tarjosi pelastusköyden. Tosin se ei estänyt mua höpöttämästä vaikka pölynimuri ulvoi ja toinen viittoi, ettei kuule mitään. Lopulta kanavoin energian lattianpesuun. Puolessa välissä urakan loppuivat voimat, mutta sain kuin sainkin homman valmiiksi. Tulipa todistettua sekin, että ompeleminen, virkkaaminen ja neulominen eivät pidä lihaskuntoa yllä ellei lasketa väliä sormista ranteeseen…

Seuraava päivä valkeni yllättävän hyvissä olosuhteissa. Marttakerhon kokoontumisessakaan ei kolotusta ollut aistittavissa, kun mietittiin syksyn yhteiskokeiluja. Mutta se keskiviikko… Yön aikana joku oli mennyt ompelemaan kuminauhan toisen pään mun polviin ja toisen takaraivoon ja ihan liian kireälle. Jalkojen suoristaminen ilman irvistystä oli mahdoton tehtävä. Löysin kuulkaas uuden lihaksen. Se on tuossa edessä lonkan yläpuolella. Hirmu tarpeellinen, jos se on kipeä köpöttelet kuin 95v. ja vauhtikin on sama. Mietit jokaisen istumisen ja ylösnousemisen tarkkaan, sillä et halua aiheuttaa tarpeetonta huvia kanssaihmisille. Ja kuin kohtalon ivaa samana päivänä mun piti antaa esimiehelle työterveyden lähettämä todistus työterveystarkastuksen läpäisemisestä. No voin paljastaa, että jäi lappu antamatta… Olisi kuitenkin luullut sitä väärennökseksi mun liikehdintää katsoessa ja matka toiseen rakennukseen olisi tiennyt 200m ylimääräistä köpöttelyä. Ei kiitos.

Mutta itse asiaan nyt kun lihakset toimivat taas. Tosin huomenna romutetaan se illuusio jälleen… J

Marttakerho sai tosiaan syksyn ideat alustavasti kasattua ja tarvikevarastot saivat täydennystä parin kimppatilauksen myötä. Kaikenlaista mukavaa on tiedossa, kunhan aikataulut saadaan pelaamaan. Marttailu kerta meni itsellä lankojen päättelyssä. Kuvaa ei siitä ole luvassa vielä, on nimittäin menossa lahjaksi.

Viikolla testasin töissä edellisenä viikonloppuna ompelemaani trikoopaitaa. Toimii! J Kaava on uudesta OTTBRE lehdestä. Pieniä muutoksia uskaltauduin siihen tekemään. Nostin kaula-aukkoa ylemmäs. Ei se ihan venekaulus ole, mutta sinne päin. Hihoista tuli hieman lyhyemmät (sopivat tosin), kun tyylikkäästi meinasin leikata kaksi hihaa samalla kerralla, mutta se alimmainen taitos olikin sitten lyhyempi kaikesta mallailusta huolimatta. Napit lisäsin kauluksen koristeeksi ja kauluksen valkoinen kangas on toisesta trikoosta. Tämäkin mukavan pehmeä kangas löytyi palakankaiden joukosta ja samasta palasta riitti yöpaitaankin J Ne aiemmin metsästämäni ompelukoneen neulat muuten toimivat loistavasti. Todella siistiä jälkeä saa trikooneulalla tehtyä. Vähän kaksoisneula vaatii viel harjoittelua, mutta ei paha J

Taustalla näkyy toukokuussa maalattu puuvajan ovi 

Sieniä sateessa

Syyssateet toivat sienet pihaamme. Eräänä yönä tosin, joku oli pistellyt sienet poskeensa tai ainakin päättänyt murskata ne pieneksi silpuksi pitkin piennarta. Mutta ei hätää! Kuin tilauksesta syksyn Ihana-lehti tipahti postilaatikkoon ja sen vuoksi satusienet koristavat nyt pihaamme. Jos ohjetta olisi seurannut tarkasti, olisi sieniin pitänyt käyttää hienompaa betonia, mutta koska valuhommiin piti päästä NYT, HETI eikä myöhemmin, kelpasi hommaan raksavaiheesta jäänyt betonisäkin sisältö. Ensimmäiseen sienierään sain apua niin betonin kuin sauma-aineen sekoittamisessakin ja päädyin sitten itse vuorostani avustamaan jarrujen ilmaamisessa… Kaikkeen sitä mukaan pääseekin. Tätä operaatiota siivitti pikakurssi jarrujenilmaamisen teoriasta ja ammattikomennoista (mielenkiintoista… EN NARRAA! Mutta älkää vaan pitäkö mulle pistareita aiheesta J). 

Mutta nyt takaisin sieniin.  Luulin, että noiden mosaiikkipallukoiden löytäminen olisi helppoa. Muistelin, että kaupat ovat pullollaan vaikka minkälaisia lasipallukoita kynttiläkippojen täyttämistä varten. Mutta kuinka väärässä sitä voikaan olla. Harhailtuani yhden iltapäivän pitkin kaupunkia palasin kotiin ilman pallukan pallukkaa. Tiedättekö tänä syksynä ihmiset ilmeisesti täyttävät kipponsa hiekkaa muistuttavilta hippusilla. Ne eivät sieniviljelijälle kelpaa. Ei auttanut muu kuin etsiä nettikauppa, joka myy mosaiikkipaloja. Ja sellainen kuulkaa löytyi. Eikä ikinä uskoisi kuinka SUURI valikoima voi mosaiikkipaloja olla! Tilaus saapui muutamassa päivässä ja pääsin hommiin. Vähän sotkuista hommaa sauma-aineen laittaminen oli, mutta lopputulos palkitsee. Tänään kävin kiinnittämässä sienet pihalle pienen sateen siivittämänä. Sienien jalat ovat ontot ja maahan isketty rautatappi pitää sienet pystyssä tuulellakin. Taas huomattiin, että mitään ei pidä heittää pois… Rautatapit ovat nimittäin peräisin hajonneesta marjapensastuesta J

Nämä 4 päätyivät pihatienvarteen, koivun alle

Kaksi päätyi vanhan kuusen huomaan