sunnuntai 9. helmikuuta 2014

Raitoja kerrakseen

Joulusiivousta tehdessäni löysin varsinaisen ylläripussin kaikkien lankojeni joukosta. Pussissa nimittäin piileskelivät keskeneräiset villasukat. Hetken tuumittuani tulin siihen tulokseen, että sukkia on viimeksi tehty marttakerhossa, mutta milloin, sitä en kyennyt muistamaan. Mitä ilmeisimmin oli kiirettä pitänyt, kun kesken oleva sukka oli jäänyt kesken kantalapun nurjankierroksen puolessa välissä  :D

No vuoden vaiheen jälkeen tuli sekin sukkapari valmiiksi. Lankana on käytetty Novitan Ilona lankaa (kausituote vuodelta ööö joku)


Kaveriksi näille sukille tein toiset raitasukat hieman pidemmällä varrella 7-veljestä langasta. Molemmat sukat on tehty Novitan perusvillasukkien ohjeella. Tosin 2oikein 2nurin joustin jatkuu varren jälkeen puikoilla 2 ja 3. Liki kaikki sukat, joita olen puikoilla kilisytellyt, on tehty tuolla tavalla. Jalkaterän päällä jatkuva joustin takaa sen, että sukka sopii niin vähän kapeampaan kuin leveämpäänkin jalkaan. (mummi muistaakseni kutoi sukkia samalla tavalla).

Harmaissa 7-veljestä sukissa joustin loppuu kärjen nauhakavennukseen ja vaaleissa Ilona sukissa joustin jatkuu loppuun asti.





Ps. jos kaappisi sekä erinäiset lankakätköt pursuavat jo valmiiksi ÄLÄ AVAA LINKKIÄ


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti