Kung fu fighting… Terveisiä keppijumpasta :b
Maanantainjumpan vetäjä ilahdutti meitä keppijumpalla kuntopiirin sijaan J Tehokasta liikkumista
tuokin, tosin biisi jäin ÄRSYTTÄVÄSTI soimaan päähän.
Jumpparaportti lohduttanee niitä huolestuneita blogin
lukijoita, jotka jo ehtivät luulla että olen vähintäänkin kädet olkapäitä
myöten kipsattuna, kun mitään uutta ei ilmesty luettavaksi. Ehei, en vain ole saanut kuvattua tai
muistanut antaa toimeksiantoa kuvauksia varten. Vaikka täytyy kyllä myötää,
että Olympialaiset ovat varsin rankaa aikaa myös penkkiurheilijoille. Sitä voi
hyvin seurata tv-sarjaa puikot oikeaan tahtiin heiluen, mutta yritäpä jännittää
kiekkopeliä sukkapuikkojen kanssa. Siinä
on kanssakatsojat vaarassa ja silmukat pomppii karkuun tai ainakin ne ovat
väärän värisinä väärässä paikassa.
Täytyy yrittää kuroa päivitysten ja valmistuneiden
tekeleiden kuilua umpeen.
Tampereen messuilta viime vuonna nappasin mukaani sydänkangasta. Siitä valmistui tunika Ottobre design 2/2009
Wind-tunikan ohjeella. Kaula-aukkoa nostin hieman ylöspäin ja kavensin sitä
siinä samalla. Kuvassa näkyvä tuubihuivi on tehty pika-pika versiona
Eurokankaan palakankaasta. Leveyttä kangaspalalla oli n.140cm ja pituutta
metri. Leikkasin kankaan pitkittäin kahtia ja ompelin kappaleet lyhyeltä
sivulta yhteen. Sitten taitoin kankaan kaksinkerroin pituussuunnassa ja ompelin
kiinni. Käänsin putken oikein päin ja ompelin putken kiinni avonaisista päistä.
Aikaa meni max 20min (siis tuubihuiviin..). Ehtii siis hyvin tekemään kiireessä ennen töiden alkua…
;) (ei olisi varmaan pitänyt paljastaa moista…)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti