lauantai 12. huhtikuuta 2014

Tossua toisen eteen

Mulla on tapana haalia projekteja odottamaa ohjeineen ja materiaaleineen. Koskaan ei tiedä milloin iskee hinku virkata, neuloa tai ommella ja käyttää jotain tiettyä materiaalia. Sellainen on näidenkin tossujen tarina. Ensimmäisen kuvan löysin Tuulia Desingin nettisivuilta. Siellä on myynnissä tossuja varten materiaalipaketteja ohjeineen. Kesällä askartelu ja käsityölehtiä kahlatessani löysin Ihana-lehdestä (2/2012) ohjeen samaisiin tossuihin. Nappasin ohjeen talteen. Hankin tarvittavan kuteen ja jopa kutistin sen valmiiksi. Ja sitten vain odottelin sopivaa tossuhetkeä J Kuulostaa varmaan järjettömältä, mutta minkäs teet! Muutama viikko sitten Marttakerhoa edeltävänä iltana etsiskelin sopivaa puuhaa seuraavaa iltaa varten. Ja silloin se iski. TOSSUT! Siispä pakkasin kudevyyhdin kassiin, nappasin ohjeen kansiosta ja virkkuukoukun kaapista.


Tossut valmistuvat varsin nopeasti. Yhden Marttakerhon aikana valmistui toinen tossu. Koukku oli kokoa 8. Kuteen päättely kannattaa tehdä ennen kuin kantasauma on ommeltu kiinni. Tossu nimittäin kääntyy ympäri TODELLA jähmeästi. Haastavinta tässä työssä on tehdä tossusta riittävän pieni. Tossun tulee olla aluksi todella napakka, silla kude kyllä venyy… Jopa niin paljon, että koon 38 tossusta tulee 43! Joku nimittäin kokeili mun koon 38 tossua, sillä seurauksella, että siitä tuli koko 43 ja koska sitä ei ole virkattu kuminauhasta eihän se toki kutistunut enää takaisin alkuperäiseen kokoonsa. Siispä tein toisenkin tossun kokoa 38 ja annoin sen venytettäväksi. Sainpa ainakin parin aikaiseksi. Alkuun tossu tuntuvat pohjasta hieman muhkuraisilta, mutta virkattu pinta tasoittuu pienen tassuttelun jälkeen. Niinpä tossut ovat päässeet käyttöön villasukkien rinnalle J Tosin eivät mun jalassa…


1 kommentti: