Mulla on tapana haalia projekteja odottamaa ohjeineen ja
materiaaleineen. Koskaan ei tiedä milloin iskee hinku virkata, neuloa tai
ommella ja käyttää jotain tiettyä materiaalia. Sellainen on näidenkin tossujen
tarina. Ensimmäisen kuvan löysin Tuulia Desingin nettisivuilta. Siellä on
myynnissä tossuja varten materiaalipaketteja ohjeineen. Kesällä askartelu ja
käsityölehtiä kahlatessani löysin Ihana-lehdestä (2/2012) ohjeen samaisiin
tossuihin. Nappasin ohjeen talteen. Hankin tarvittavan kuteen ja jopa kutistin
sen valmiiksi. Ja sitten vain odottelin sopivaa tossuhetkeä J Kuulostaa varmaan
järjettömältä, mutta minkäs teet! Muutama viikko sitten Marttakerhoa edeltävänä
iltana etsiskelin sopivaa puuhaa seuraavaa iltaa varten. Ja silloin se iski.
TOSSUT! Siispä pakkasin kudevyyhdin kassiin, nappasin ohjeen kansiosta ja
virkkuukoukun kaapista.
Tossut valmistuvat varsin nopeasti. Yhden Marttakerhon
aikana valmistui toinen tossu. Koukku oli kokoa 8. Kuteen päättely kannattaa
tehdä ennen kuin kantasauma on ommeltu kiinni. Tossu nimittäin kääntyy ympäri
TODELLA jähmeästi. Haastavinta tässä työssä on tehdä tossusta riittävän pieni.
Tossun tulee olla aluksi todella napakka, silla kude kyllä venyy… Jopa niin
paljon, että koon 38 tossusta tulee 43! Joku nimittäin kokeili mun koon 38
tossua, sillä seurauksella, että siitä tuli koko 43 ja koska sitä ei ole
virkattu kuminauhasta eihän se toki kutistunut enää takaisin alkuperäiseen
kokoonsa. Siispä tein toisenkin tossun kokoa 38 ja annoin sen venytettäväksi.
Sainpa ainakin parin aikaiseksi. Alkuun tossu tuntuvat pohjasta hieman
muhkuraisilta, mutta virkattu pinta tasoittuu pienen tassuttelun jälkeen. Niinpä
tossut ovat päässeet käyttöön villasukkien rinnalle J Tosin eivät mun jalassa…
Niin KIVAT:-)
VastaaPoista