lauantai 12. lokakuuta 2013

Arvaatteko mikä tämä on? 


















Ei, se ei ole kankainen puu... Ei, sen sisällä ei ole peili, vaikka kovasti muoto siihen viittaakin. Vinkkinä, että tämä liittyy erääseen pallopeliin… Se on tietysti pingismailan suojus J  Juu en todellakaan ole ryhtynyt mäiskimään pomppupalloja. Tässä on mun panokseni kyseiseen lajiin. Riittää, että yritän työkseni pysyä liikkuvien objektien perässä tai mieluiten vielä pari askelta edellä. Holtittomasti pomppiva pikku pallo ei todella ole se, mitä päivän päätteeksi tarvitsen. Tuohon lajiin olen aivan liian malttamaton ja kärsimätön. Siksi se en ole minä, vaan meidän huushollin toinen osapuoli, joka pakkaa mailan mukaansa ja lähtee hallille.

Suojukseen käytin farkkukankaan jäämät ja jotta maila saisi mahdollisimman pehmeän kuoren ylleen, laitoin sisäpuolelle pöllökassista jäänyttä samettia. Päällä kulkee vetoketju. Nyt kaikkien kuuluu huutaa kuorossa EIIIIIIIII! Niin toivon, että olisin kuullut äänenne hommaan ryhtyessäni. Nimittäin, jos on pitänyt pingismailaa kädessään ja ajattelee asiaa yhtään pidemmälle hoksaa, että mailan päällinen ja sametti eivät oikein sovi yhteen. Tutkailin kyllä mailaa, kun siitä kaavankin piirsin, mutta ajatteluprosessi hyppäsi kangasvalintojen punnitsemisen ylitse suoraan ompeluvaiheiden suunnitteluun. Lopputuloksena suojus, joka HIEMAN nahkeasti asettuu paikoilleen, kun vetää päällä olevan vetoketjun kiinni. Kyllä se kuulemma toimii ja se ajaa asiansa. Mutta toisaalta tämän arvion antoi ihminen, jonka pinna on tehty katkeamattomasta vaijerista. Mun arvio on, että huonosti menneen pelin jälkeen nahkea mailasuojus on se viimeinen niitti sille illalle. Onhan siinä toki nimilappu päällä (hyödynnetty vapaata konekirjontaa muuten), että mailan / suojuksen voi palauttaa murisevalle pelaajalle, jos uskaltaa J Ainiin mutta sehän ei ollutkaan mun maila ja suojus… Palloilunhallin väki voi siis hengittää rauhassa.


1 kommentti: