Toinen kesälomaviikko jo käynnissä! Ensimmäinen viikko vierähti mökkeilyn merkeissä toinen viikko
on ollut siivous viikko sateen siivittämänä. Mulla on kunnianhimoinen tavoite
saada askartelupahvit ja –tilpehöörit sekä kangasvarastot järjestykseen.
Työhuoneen lattialla on ajelehtinut pidemmän aikaan laatikko askartelupahveja
pursuten. Ne jos saisi jonnekin. Pahasti näyttää siltä, että se jonnekin
tarkoittaa yhdestä kangaslaatikosta luopumista. Hyviä kankaita en suostu pois
heittämään, joten ompelukone saa surista aika ahkeraan, jotta pahvit saavat
uuden jemman.
Ensimmäisenä käsittelyyn pääsivät vanhat farkut, joita olen
laittanut talteen kierrätysompeluita varten. Viime kesänä löysin kirjan Vanhat farkut uusiksi. Muutama idea on jäänyt mieleen
odottelemaan toteutusvaihetta. Kirjasta löytyy ohje ja kaava farkkupussukalle.
Yhdestä farkunlahkeesta riitti kahteen pussukaan, vaikka muokkasin ohjetta sen
verran, että pussukasta tuli suurempi ja etupuolelle applikoin sydämen käyttäen
kankaan nurjaa puolta. Koska farkkukangas on jo valmiiksi melko jämäkkää, ei
applikointikuvion nurjalle puolelle välttämättä tarvita vahvikekangasta.
Omista farkkupussukoista tuli lopulta ovistoppareita, kun laitoin pussukan sisään 2litran minigrip-pussin ja täytin sen hiekkapuhallushiekalla J
Ps. Sateenvarjo toimii...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti