Kyllä voi aamutee maistua sitten hyvältä! Tänään pääsin
testaamaan terassia ja sen kalusteita aamupalan vahvistamana J Toimii!
Kalusteet eivät suinkaan ole uudet, vaan ne ovat olleet
odottamassa jo jokusen tovin muuttojen jäljeen.
Tuolit ja pöytä näyttivät alun perin tältä.
Ne tuskin enää muistivat miltä
kalusteöljy niiden pinnalla tuntuu. Eikä sitä öljyä ollut luvassa tälläkään
kertaa. Meillä tuntuu tuota valkoista maalia olevan aina saatavilla ja sitä
sipaisin niin tuolien kuin pöydänkin pintaa. Ensin surisi hiomakone ja sitten
kaikki irtopöly pois ja ei kun maalaamaan. Pöydän ruutukuvio ja maalipensseli
eivät varmasti koskaan olisi löytäneet yhteistä säveltä. Eihän sitä kuviota
saanut oikein pestyäkään saati hiottua. Mutta ei hätää! Olin varautunut tähän
projektiin jo hyvissä ajoin… Noin reilua vuotta aikaisemmin, jos ihan tarkkoja
ollaan. Tuolloin paikallisessa RTV:n myymälässä oli myynnissä laatta-arkkeja
yksittäiskappaleina kaikkien näpertelijöiden riemuksi. Ja kuinka ollakaan
päädyin kassalle mukanani 4laatta-arkkia ja listalla ollut maalipurkki
pensselin kera. J Siispä pääsin liimaamaan pöydänpinnalle kivilaattoja.
Kaikkiaan 3laatta-arkkia sain kulumaan ennen kuin koko pöydänpinta oli
peitossa. Sitten vain saumat umpeen ja odottelemaan kuivumista.
Valmiina pöytä ja tuolit näyttivät ehkä vähän turhankin
kliinisiltä valkoisen maalin peittäminä. Tuumattiin, että hiekkapaperilla voisi
saada vähän eloa kalusteisiin. Hyvä, että ajatus ehdittiin ajatella loppuun,
kun hiomakone vieressäni alkoi surista melko taiteellisin ottein. Yritä siinä
sitten kailottaa, että tarkoitin kyllä pientä hiekkapaperin palaa enkä mitään
hiontamonsteria. Turhaan… Lopputulos
kyllä oli mitä mainion. Vaikka onhan se vähän hassua, että ensin sitä pipertää
pensselin kanssa mahdollisimman tarkasti ja siististi, jotta jälki olisi
tasaista. Sitten toinen tulee ja surauttaa maalipinnan sieltä täältä rikki ja
onnistuu tekemään vain parannuksia J