Ja täten julistan blogitauon päättyneeksi J
Käsityöt eivät sentään ole olleet totaalitauolla, mutta
koneen ääreen ei ehdi aivan samalla tavalla istahtaman kuin aikaisemmin. Ohi
kiitävistä päivistä saa kiittää huhtikuussa syntynyttä peikkopoikaani J Säännöllinen
päivärytmi on toistaiseksi laitettu odottamaan otollisempia hetkiä. Joku sanoi,
että vauvat vain syövät ja nukkuvat. Kukakohan kertoisi sen meidän pikku
miehelle… Mutta toisaalta minkäs teet kun maailma on niin kummallinen paikka,
että sitä pitää silmät suurina ja suu tötteröllä tuijotella. Äidin onneksi yöt
sentään ovat sen verran hämäriä, että silloin voi nukkuakin kun ei näe mitään
mitä voisi ihmetellä J
Mutta nyt niihin käsitöihin!
Vuoden vaihtuessa päätin ryhtyä pitämään kirjaa
kuluttamistani langoista ja kankaista. Valmiit neulomukset ja virkkaukset on
helppo punnita, jolloin selviää paljonko lankavarannot sillä kertaa hupenivat.
Ompeluksia sen sijaan on turha ryhtyä metreittäin arvioimaan. Hankitusta
kankaasta kun jää yleensä jotain ylikin seuraavaa projektia varten. Niinpä
päädyin mittaamaan ompeluksetkin grammoina (ja siihen lasketaan niin napit kuin
vetoketjutkin). Koska epätoivoinen yritykseni saada jemmavarastot pienemmiksi
on edelleen kesken, päätin jakaa tekeleet kahteen luokkaan ”Kätköt” ja ”Uudet”.
Ääneen lausumaton toive on, että vuoden lopulla ”Jemma” sarake painaa enemmän…
Lisäpotkua yritykseen saadakseni laitan tuohon blogin sivuun laskurin
kulutetuista materiaaleista.
Joululomalla aloittelin virkatun peiton tekemistä
pikkuiselle. Koneella surffatessa ja käsityölehtiä selatessa näin kuvan
virkatusta peitosta, jossa seikkaili nallen nassuja. Ohjetta moiseen en
löytänyt, joten sovelsin ja sävelsin. Aluksi virkkasin ruutuja, joiden keskusta
on pyöreä (niihin löytyi kuvitettu ohje myöhemmin täältä). Tein tilkkuja,
joissa osassa oli nallen nassut ja osassa vain erivärisiä palloja. Korvat
virkkasin nalleille erikseen. Harmi että en tullut kirjoittaneeksi niiden
ohjetta ylös.
Lopuksi kiinnitin korvat paikoilleen ja tein mustalla
puuvillalangalla silmät ja kuonon. Palat liitin yhteen ompelemalla ja koko
peittoa kiertää vielä kierros kiinteitä silmukoita. Peitto valmistui tammikuun
puolella ja siihen sain käytettyä siskolta saamiani lankoja oikein urakalla
(niitä kyllä jäi vielä).
Lankana: Nora yht. 750g